Roskarynnäkkö

Vuosittain keväällä järjestettävä koululaisten toteuttama siivoustapahtuma kunnan alueella.

Soiden ennallistaminen

Selvitetään mahdollisuuksia ojitettujen metsäalueiden ennallistamiseen. Pengerjoen toteutushankkeella on tarkoitus ennallistaa ojitettuja metsäalueita lähinnä kitu- ja joutomaita.

Kestävä metsien hoito

Hoidetaan kunnan omistamia metsiä kestävän periaatteen mukaisesti ja pyritään pitämään hiilinielujen määrä mahdollisimman suurena. Kannustetaan esimerkin voimalla alueen metsänomistajia toimimaan samoin.

Valuma-alueen kunnostushanke

Keurus-hankkeen jatkohankkeen tavoitteena on toteuttaa kunnostussuunnitelmia ja etsiä uusia kunnostuskohteita, jotka parantavat  Keurusselän valuma-alueen veden laatua. Laaja valuma-alue vaikuttaa Multian, Keuruun ja Kolhon vesistöihin. Toimenpidettä toteuttamassaKokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys KVVY ja Keski-Suomen vesi ja ympäristö ry KSVY.

Suositaan kestävää metsän hoitoa

Kunnan metsäomistuksia hoidetaan kestävän periaatteen mukaisesti. Kannustetaan yksityisiä metsänomistajia metsien suojeluun. Turvealueilla metsähoito jatkuvan kasvatuksen periaatteella.

Vesistöjen kunnon parantaminen

Tehty noin 5 ha Palojoen kosteikko vuonna 2024. Osallistutaan aktiivisesti vesistöjen kunnostushankkeisiin. Toteutettiin Pengerjoen valuma-alueen suunnitelma vuonna 2025. Hanke Pengerjoen valuma-alueen vesienkunnostukseen on saanut rahoituksen.

Keurusselän valuma-alueen kunnostushanke

Keurus-hankkeen jatkohankkeen tavoitteena on toteuttaa kunnostussuunnitelmia ja etsiä uusia kunnostuskohteita, jotka parantavat  Keurusselän valuma-alueen veden laatua. Laaja valuma-alue vaikuttaa Keuruun, Multian ja Kolhon vesistöihin. Mukana toimenpidettä toteuttamassa Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys KVVY ja Keski-Suomen vesi ja ympäristö ry KSVY.

Retkeilyalueiden ja reittien kehittäminen

Lisää alueen luontomatkailua. Luonnossa liikkumisen positiiviset terveysvaikutukset lisäävät ihmisten hyvinvointia. Toimenpidettä toteutetaan yhteistyössä Keski-Suomen ELY-keskuksen kanssa.

Kestävä metsien hoito

Hoidetaan kaupungin omistamia metsiä kestävän periaatteen mukaisesti ja pyritään pitämään hiilinielujen määrä mahdollisimman suurena. Kannustetaan esimerkin voimalla alueen metsänomistajia toimimaan samoin.

Soiden ennallistaminen Haapamäen Kumpulammella

Alueilla tehdään patoja ojiin ja ennallistetaan purouomia. Osa työstä tehdään käsityönä, jottei korpimaista puustoa ja pehmeää maastoa turmella. Hankkeen kulut yhteensä 6820 € ja tuen osuus 95 %.